Viikonloppuna oli taas vuorossa Seinäjoen näyttely tällä kertaa itse olin vain turistina, mitä ei ole tainnut tapahtua tuossa näyttelyssä sen jälkeen kun olen näyttelyitä alkanut harrastamaan. Ensimmäinen näyttely mihin olen osallistunut oli Seinäjoen kansallinen ja kansainvälinen 2005, missä pyörähdettiin Vilin kanssa pentuluokassa molempina päivinä. Nyt kun tarkemmin alan muistelemaan niin 2006 vuonnakaan en kehässä pyörähtänyt, Vili kun oli tuolloin ehkä viikkoa aikasemmin jäänyt auton alle eikä sen takia voitu näyttelyyn osallistua ja Aatos oli vasta vähän aikaa sitten syntynyt. 2007 vuonna Aatoskin oli jo matkassa mukana, mutta ontui tuolloin jolloin Aatos ei kyseiseen näyttelyyn päässyt osallistumaan mutta Vilin kanssa käytiin nappaamassa avoimesta luokasta EH, ja se näyttely jäikin Vilin toiseksi viimeiseksi. 2008 kisattiin Aatoksen kanssa nuorissa, jolloin Rainer Vuorinen tykästyi meihin (R. Vuorisen näkemystä arvostan muutenkin suuresti ja erinomainen tältä tuomarilta oli jo iso juttu minulle) ja sijoitti erinomaisella kolmanneksi. Muistan vieläkin kuinka Vuorinen mietti vaikka kuinka kauan Aatoksen ja Veikon (Cisosan Aurelius) väliltä, että kumman laittaa kolmanneksi ja kumman neljänneksi ja meitä käänneltiinkin useamman kerran ennenkuin järjestys oli selvä. :D 2009 kisattiin avoimessa luokassa Aatoksen kanssa EH:n verran ja ilman luokkasijoitusta. Seinäjoki on koti-näyttelyn lisäksi se näyttely, joka on minut vihkinyt koiramaailmaan. Seinäjoki Areena on vuosi vuodelta ahtaampi mutta silti siinä paikassa on jotain, minkä takia sinne pitää joka vuosi mennä. Saapa nähä milloin tulee seuraava vuosi jolloin voin oman koiran kanssa kehään taas palata, 2012 mahdollisesti? ;D

Tänään treenailin molempien koirien kanssa nenänkäyttöä lenkin yhteydessä. Alkulenkistä nakkelin koirille lapasta, jota Aatos ja Ässä saivat hakea vuorotellen risukoista. Aatoshan kuumui tuosta ihan mielettömästi, jolloin nenä ei toiminut todellakaan hääppöisesti ja pyrkikin etsimään lähinnä silmien avulla minkä huomasi siitä, että Aatos saattoi juosta useamman kerran lapasen päältä ennenkuin nenä alkoi rallittelun jälkeen toimimaan.. Koitin lapasta heitellä sellaisiin ryteikköihin, että suoraan silmien avulla ei koirat pystyisi sitä näkemään. Seuraavaksi Ässän lähetys niin johan oli homma ihan erilaisen näköistä. Siinä missä Aatos kaahaili vain nenä kiinni niin Ässällä oli ilmiselvästi nenä heti alusta asti auki, neiti ehkä liikkui verkkaisemmin kuin Aatos mutta lelu löytyi paljon nopeampaa. Näitä tehtiin molemmille ehkä kolme tai neljä, joista Ässän kaikki toistot olivat hyviä ja Aatoksen viimeinen toisto melkein ok. :D Lenkin loppupuoliskolla löydettiin kasa pinottuja puunrunkoja niin olihan siihen kasaan pakko tehdä muutamat piilotukset kun niin oiva treenimahdollisuus tuli vastaan. Aatos kiinni puuhun ja Ässän kanssa pienet hetsaukset ennenkuin laitoin Ässän kauemmas istumaan ennen piilottamista. Tein useampia valepiilotuksia ennen ja jälkeen lelun piilotusta vähentääkseni silmien käyttämistä. Ässän ohjaus puukasalle ja sen jälkeen neiti sai tehdä itsenäisesti hommia, ja sehän teki! Ei kysellyt missään vaiheessa apuja ja kävi suhteellisen järjestelmällisesti kasan läpitte hyvin nenää käyttäen. Lelun löytyessä isot biletykset. :) Tehtiin yhteensä kolme toistoa ja lapanen oli aina eri korkeudella ja eri kohdassa kasaa. Jokaisessa toistossa neiti toimi loistavasti ja Ässän tuijottaessa silmät palaen milloin pääsee hommiin niin mulla tuli niin ikävä Ansaa, että meinasi itku tulla. Ässä näytti niin isolta siskoltaan ettei paremmasta väliä. En edes muista, koska olisi viimeksi tullut näin voimakas ikävöintikohtaus kuin tänään Ässän treeniä katsellessa. Ässän silmät loistivat ja suu kaartui hymyyn aivan samalla lailla kuin Ansalla aina kun Ansa tiesi pääsevänsä töihin. Mun hassut noutajat. :')

Aatoksen treenit tuolla puupinolla eivät menneetkään ihan niin putkeen kuin Ässällä.. Aatoshan oli kerännyt kierroksia puussa ollessaan ja ensimmäisellä toistolla Aatos rupesi vain juoksemaan puukasaa ympäri haukkuen ja tuli välillä mun luokse komentamaan "Hei akka mihin sä sen lapasen laitoit! RÄYH!" Komensin Aatoksen sitten maahan hetkeksi tasaamaan noita kierroksiaan minkä jälkeen uusi lähetys. Meno oli melkein samanlaista mutta pikkuhiljaa toi spanielini tasaantui ja siitä huomasi niin selvästi milloin nenä aukesi sillä melkein heti sen auettua lapanenkin löytyi. Tehtiin sitten Aatoksen kanssa uusia ja uusia toistoja ja alku oli aina kauheaa säätämistä. Viimeinen toisto (olisko ollut 6.) oli kuitenkin kuin oppikirjasta, koiran lähetys perusasennosta ja koiralla heti nenä auki, etsii järjestelmällisesti ja löytää lelun helposti suhteellisen hankalasta kohdasta ja palauttaa sen korrektisti suoraan käteen ilman ylimääräisiä käskyjä. Tähän oli hyvä lopettaa ja lopuksi Aatos sai tehdä pari noutoa lapasen kanssa kun se sitä niin rakastaa. Joku voisi sanoa että otin Aatoksen kanssa liian monta toistoa, mutta mä tiedän että Aatos osaa käyttää aika hyvin tuota nenäänsä ja en mä vaan voinut lopettaa sellaiseen suoritukseen joka mun mielestä oli huono kun koiralla kuitenkin riitti energiaa ja motivaatiota tekemiseen. Tiedän myös ihmisiä, joiden mielestä koiraa ei saa ikinä keskeyttää kun se on etsimässä. Tähän itse toten kyllä ja ei. Mikäli siitä koirasta näkee et se oikeasti työskentelee niin silloin ei saa keskeyttää varsinkin jos on herkempi koira sillä koira kokee sen rangaistuksena mutta mikäli siitä koirasta 100% varmuudella näkee et se haistattaa sulle vain pitkät ja rallittelee niin eihän sellaista saa missään tapauksessa vahvistaa. Monet kerrat olen Ansankin komentanut maahan tasaamaan itseään kun etsintä meni vain kaahaamiseksi ja kyllä A tajus muutaman kerran jälkeen, että jos se ei tee kunnolla töitä niin se ei pääse sit ollenkaan etsimään, mikä oli Ansalle ehkä pahin rangaistus mitä se saattoi ajatella. Tuo ominaisuus varmaan tekee siitä niin hyvän työkoira, veikkaisin. Ässälle en voisi kuvitellakkaan tekeväni mitään etsinnän keskeyttämistä sillä vaikka ollaan nyt lyhyessä ajassa menty etsinnöissä paljon eteenpäin motivaation ja innon kanssa niin silti se on oikeaa nuoralla tasapainoilua. Jokaista omaa liikettä pitää harkita tarkoin, ettei mennä taaksepäin sillä onhan toi herkkähipiäinen neitokainen jonka mieltä ei kannata järkyttää, ainakaan vielä kun ollaan pieniä. Vain seitsemän kuukauden ikäisiä. Ainiinjoo muuten, komeiltiin lauantaina sanomalehti Ilkassa sivuilla 14-15 viikonloppuliitteessä Murussa. Nyt on sitten tullut komeiltua molempien projektikoirien kanssa lehdissä eli ollaanko me nyt julkkiksia?