Tänään oli aamupäivästä neljä tuntia käytäntöä, joka vietettiin Ässän kanssa agilityyn ja hieman nomen saloihin tutustuen. Päivä aloitettiin agilityllä, missä treenasimme irtoamista hypylle, putkeen, keinun alkeita ja keppejä. Ensimmäisenä harjoituksena tehtiin namialustan kanssa hypylle irtaantumista, joissa Ässä oli loistava. Ollaan tehty näitä muutaman kerran aiemminkin ja ilmeisesti neiti muisti aiemmilta kerroilta mitä kuului tehdä. ;) Näiden sujuessa hyvin otettiin takaa kiertämisiä, likka tajus nopiaa namialustan kanssa taasen idean ja lopetettiin kun takaakierrot meni molemmilta puolilta hyvin. Seuraavaksi tauon jälkeen suuntasimme kepeille, joissa oli verkot. Vietiin Ässän kanssa yhdessä namialusta keppien loppuun ja siirryttiin sitten alkuun, päästiin koiran verkkoihin ja ohjasin käsillä hieman, Ässä lähti menemään hyvin mutta paria keppiä ennen loppua neiti hyppäsi tasajalkaa näiden verkkojen yli. Tästä huomautus ja alkuun, ja johan neiti rupesi työskentelemään loistavasti! Se oli nopea, tarkka ja ilmeisesti löysi jo aika hyvän rytmin vaikka otettiin aika vähän toistoja ja ei olla menty keppejä koskaan aikaisemmin. Taas tauko ja muutama putkeen meno, alkuun putki suorana ja sen jälkeen hieman mutkaa. Ollaan tehty aiemminkin putkea, jolloin nämä harjoitukset olivat Ässälle helppoja. Tämän jälkeen suunnattiin keinulle, jota oli helpotettu eli keinun laskeutuvassa päässä oli pöytä jolloin keinu ei rämähtänyt alas asti. Ässä ei arkaillut yhtään keinulle menoa ja heiluminenkin oli piece of cake!

Tämän jälkeen siirryttiin maastoon, missä pääsimme tekemään muutamia nomen alkeisharjoituksia dameilla. Hiemanko oli mukavaa ja oma palo nomeiluun syttyi entistä enemmän, eli omasta noutajasta haaveillessa.. :) Otettiin alkuun dameilla ihan vain leikkimistä, koska Ässä ei ollut koskaan aikaisemmin tällaisia edes nähnyt ja tämän jälkeen linjatreeniä. Eli avustaja meni damien kanssa ehkä kymmenen metrin päähän (oon huono hahmottamaan matkoja), näytti damia ja heitti sitä pari kertaa ilmassa, ennen maahan laittamista. Kun dami oli maassa niin koiran lähetys hakemaan dami. Parilla ekalla toistolla Ässä ei meinannut ymmärtää ottaa damia maasta, eteni kyllä hyvin ja suoraviivaisesti mutta ei oikein täysin hahmottanut homman nimeä. Kolmas kerta oli jo todella hyvä, eteni hyvin ja tajus heti napata damin suuhunsa. Tämän jälkeen vielä pari toistoa, jotka menivät myöskin hyvin. Palautukset noissa kaikissa nyt oli vähän mitä oli, mutta eipä me mitään palautuksia olla harjoiteltukaan. Eli siihen nähden hyvin. :D Tämän jälkeen Ässä tauolle kun muut noutajat tekivät ja tauon jälkeen vielä viisi toistoa, joista viimeisimmät olivat loistavia! Palautukset edelleen kusi mutta olisivat voineet olla pahempiakin. :D Toi koira osas jotenkin luonnostaan tuon treenin ja oli vain niin helppoa jotenkin. Tämä nyt oli vain tällainen kokeilu ja luultavasti ei enempää tulla kokeilemaan nomeilua vaan keskitytään niihin hommiin mitä Ässä tarvii päästäkseen töihin. Nyt sillä kuitenkin alkaa olemaan jonkin verran moottoria, sillä se oli noista damien haussakin ihan mielettömän innoissaan ja keskittynyt. Ässä <3

Sitten niihin treenisuunnitelmiin.. Aatoksen kanssa ryhdytään töihin:
- käännökset, menneet ihan surkeaan jamaan joten nyt seuraamisessa paljon erilaisia käännöstreenejä niin paikallaan kuin pitemmässäkin seuraamiskaaviossa. Ei anneta sen koiran tehdä huonosti vaan puututaan siihen heti.
- seuraamisen yleinen paikka, naksuttimen avulla tehotreeni? Alkanut väljetä luvattoman paljon.
- jäävien erottelut, paljon erottelutreenejä että Aatos oppii, että kaikki käskyt eivät tarkoita seisomaan pysähtymistä. Maahanmeno varsinkin suurennuslasin alle sillä se heikoin tällä hetkellä.
- nouto taas työlistalle, siinä koko helahoito työn alle sillä alkeet unohtuneet varmasti pääkopasta. Tarkkuusnoutoa vapaamuotoisemmin ja sen ylläpitoa.
- paikalla olon ylläpitoa, tällä hetkellä aika varma mutta häiriöiden lisäämista + matka ja aika
- temppujen ylläpito ja niiden lisääminen varsinaisiin tokotreeneihin, jolloin saadaan haastetta tehtäviin ja koiralle treeneistä mielenkiintoisempia. Esim normiseuraamista, pätkä jalkojen välistä pujottelua ja normiseuraamista jne.
- yleisesti keskitytään hyvään fiilikseen ja mukavaan yhdessätekemiseen

Ässän kanssa lähinnä erilaisia etsintöjä, siirtyminen varsinkin sisätilaetsintöihin! Muuten keskityttävä etsinnöissä ja leikkimisessä oikeanlaiseen vireeseen. Treeneistä 80% helppoja ja 10% kohtalaisia ja  10% vaikeita, mikäli esineitä  vaikeisiin paikkoihin niin myös samassa treeneissä hieman helpompia piiloja, jotta motivaatio ei laske. Paljon siis motivaation kasvattamista, esineitten piilot esim. h-h-k-h-h-h-v-h-h-k-k-h ja pikku hiljaa nostaa vaikeusastetta kun aletaan kehittymään. :)