Kesä on tullut kaikella voimallaan ja koiristakin huomaa, että kuuma on. Töitten vuoksi ei hirveästi ole ehditty treenailemaan kun parhaat treenihetket olisivat joko aikaisin aamulla kun on vielä viileää eli siinä kuuden jälkeen tai illalla yhdeksän jälkeen. Aamulla töihin pitää kumminkin pitää polkea jo seitsemäksi joten aamuisin ei oikein mitään kerkiä tekemään. Enkä kyllä tosin koko taloa halua herättääkkään ja illalla pitääkin mennä jo aikaisin nukkumaan, jotta jaksaa herätä. Tästä syystä ollaankin pääasiassa lokoiltu koirien kanssa pihalla ilman sen kummempaa aktiviteettia. Koirat ovat ihan läkähdyksissä pihalla kun lämpötila on 30 asteessa. Itikatkin ovat hieman olleet riesana, mutta onneksi ne ilmestyvät vasta iltojen viiletessä.

Aatokselle olisi tarkoitus tässä joku päivä tehdä jälki, joko ihan makkara- tai veri-jälki. Tokonkin osalta pitäisi kunnostautua ja alkaa oikeasti niitä treenaamaan ja hiomaan siihen kuntoon, että syksyllä joskus päästäisiin oikeasti kisaamaan ilman, että siitä tulisi samanlaista floppia kuin niistä epävirallisista, joissa oltiin keväällä. Hakuakin pitäisi treenailla ja ilmaisua vahvistaa. Esine-etsintäkin on jäänyt aika vähälle, jotenkin vain tälläiset lajit jää vähemmälle treenille kun kisaamistavoitteita ei pysty olemaan. Toki omaksi iloksi me noita pk-lajeja treenaillaan mutta ei niihin ole sitten syttynyt samanlaista intohimoa kuin esim agilityyn, koska siinä ei voi edetä samalla lailla kisoihin asti. Mejässä toki olisi mukavaa edetä ihan kisoihin asti, mutta epäilenpä ettei ohjaajan tietotaito ole ihan vaadittavalla tasolla. Mutta katsotaan, riippuu tosin ihan siitä millasella jäljestystekniikalla Aatos rupeaa jatkossa jäljestämään. Ensimmäinen kerta kun ei ihan mennyt nappiin :D

Aatoksen kuvauttaminenkin lähestyy ja se varmaankin sijoittuu elokuulle kuhan saan kesätöistä tilin. Nyt torstaina ollaan menossa koirahierojalle spanielin kanssa, jotta päästäisiin jumeista eroon. Lauantaina sitten onkin edessä Kokkolan näyttelyn johon Aatoksen kanssa suuntaamme. Lisäksi esitän siellä kaverini foksin ja tätä odotankin innolla, koska terrierin kanssa en ole kehään päässyt sitten sen jälkeen kun Vili viimmeisen kerran kehässä pyörähti. Pitänee vain toivoa, ettei kehät mene päällekkäin, koska todennäköisyys tälle on erittäin suuri.