On tää pentuaika niin ihana, että ei oo toista :s  Onhan tää pentuaika siinä mielessä ihanaa kun saa kaiken aloittaa alusta ja välttää niitä virheitä joita vanhemman koiran kanssa on tehnyt. Toisaalta silti odottaa, että toi on iso ja että sen kans voi alkaa oikeasti kunnolla tekemään jotain ja sitä että voi mennä lenkille. Tällä hetkellä ainakin v-tutus pentuaikaa nostaa päätään kun Ansan mielestä sisälle on niin paljon hauskempaa kuin pihalle tekeminen. Lätäkköjä tulee sitä mukaan kun neiti käy juomassa eli siis välillä muutama puoleen tuntiin - tuntiin. Ja olihan meillä tuossa hieman aiemmin riesana mahatautikin kun Ansa "hieman" ripuloi. Nyt onneksi maha on jo kunnossa.
Ja on tuo neiti keksinyt että sänky on kiva nukkumapaikka, meillä siis Ansa ei saa tulla sänkyyn (ei se mua haittaisi mutta sitä tulevaa ohjaajaa varten ajatellen on ehkä parempi ettei se opi nukkumaan sängyssä.) ja mä aina kiellän kun se vaikka hyppää sänkyä vasten. No kyllähän 13 viikkoisella noutajapennulla on kokoa sen verran että se sänkyyn pääsee joten Ansa menee aina sänkyyn kun minä en oo paikalla joten mitäs teet. Aatoshan sängyssä saa olla joten en siksi viitti laittaa sängyn päälle mitään virityksiä. Saa nyt nähdä koska neiti käy niin röyhkeäksi että tulee yöllä sänkyyn...

Aatoksen kanssa ollaan treenailtu jonkin verran, meidän pitää koulua varten opettaa kaks temppua toinen fyysisesti ohjaamalla ja toinen houkuttelemalla. No me otettiin fyysisesti ohjaus tempuksi kuonon läpsäsemisen, ei toi piski sitä kyllä kovin kummoisesti oo tajunnut kun ottaa sen fyysisen vaikuttimen eli ponnarin pois niin enään ei kuonoon koskemista tassulla tule, muita ihme variaatioita kyllä kuten lattian raapimista ja pään hinkkaamista lattiaan. Oppi Aatos tosin tuossa ihan vahingossa antamaan tassua, tai Aatos silleen läpsäsee kättä tassulla ja ottaa sen sit nopeesti pois.
Houkutteluksi otettiin jalkojen välistä pujottelun, Aatos on ihan hyvin hokannu idean mutta ilman namilla ohjailua Aatos on ihan hukassa mitä pitää tehdä.

Et tällästä. Ollaan myös hinkattu perusasentoa ja seuraamisen käännöksi et paikoiltaan perusasennosta käännytään vasemalle tai oikealle. Aatos on joten kuten tajunnut ja käännökset ovat ainakin vielä olleet sopivan tiiviit. Saa nähdä kuinka tämä etenee.

Katselin tässä myös Aatoksesta aikasempia kuvia ja muutos on kyllä aika moinen, tuolle koiralle on tullut massaa huomattavasti enemmän kuin oli vaikka puol vuotta sitte ja se oikeesti alkaa saada kunnon urosleiman ulkonäköönsä. Aiemminhan se on ollut hieman liian narttumainen mun makuun tai semmonen liian siro. Karva tosin on nyt todella huonos kunnos verrattuna siihen puolen vuoden takaiseen kun tuo pentu on kyninyt jo korvakarvoista ainakin 1/4 pituutta pois ja muutenkin karvaa on aika vähä tällä hetkellä. Tassut nyt koneella vedin joululomalla lyhyiksi kun ei olla näyttelyihin hetkeen menossa.

Ja mitäs nyt tuon penskan kasvuun kuuluu niin aika pitkät kintut sillä on jo, korkeutta ehkä n. 36 cm eli korkeampi ja painavampi on jo ku Aatos. Vielä ei ole tullut sitä kaikkista ruminta kasvuvaihetta mutta sitä odotellessa... :D Hieman on korvat saanut kokoa lisää ainakin omasta mielestä :D