Viime viikko tosiaan tuli pyörähdettyä luokan kera tien päällä eli kierrettiin näitä virkakoirapaikkoja. Puolustusvoimat, Poliisi, Tulli, Raja ja Opaskoirakoulu tuli tutuiksi ja ei kai sitä voi muuta sanoa kuin, että mukavaa oli! Välillä toki meinas hermot alkaa savuamaan siitä autossa istumisesta, mutta ei se nyt niin kamalaa ollut. Oikeasti todella opettavainen kokemus ja opin valtavasti uutta mitä tulee virkakoiriin. Paljon hienoja koiriakin tuli nähtyä.

Keskiviikkona suuntana oli Tulli ja voi sitä jännityksen määrää kun tiesin että Ansan pääsen näkemään. Olin siis Ansan uuden ohjaajan kanssa viestitellyt ja kysellyt onnistuisiko että hän toisi neitiä näytille ja onnistuihan se. Yöllä nukuin erittäin levottomasti, kääntyilin vain ja heräilin keskellä yötä, samassa mökissä majoittuneet kertoivat että olin mumissut jotain unissani mutta se on edelleen kysymysmerkki että mitä. Aamulla lähtö oli kahdeksalta ja siinä oli vajaa pari tuntia Hämeenlinnasta Kirkkonummelle, kaverit kyseli että jännittääkö ja rehellisesti vastasin, kyllä. Autossa vielä lupasin etten itke mutta sitten kun lopulta saavuttiin Veikkolaan niin pihalla oli vastassa Ansa niin eiköhän heti noi kyyneltulvat herännyt, eikä hevin loppunut. Ansa ei edes heti tajunnut et olin siinä, oli vain niin onnellinen kaikista rapsuttajista mutta voi sitä ilonpäivää kun se tajus et kuka mä oon. Ja sehän tietenkin aiheutti uuden kyyneltulvan. Hetken siinä vain paijailin ja halailin Ansaa kunnes Jan ilmoitti että hän näyttää pari etsintää Ansan kanssa. Ensin ulkona autoista ja sitten sisällä ladossa. Tähän mennessä olin saanut hieman koottua itteni, mutta eiköhän se nostanut taas kyyneleitä silmiin kun näki sitä etsintää. Mun hieno tyttö! :') Ansa siis etsi aivan älyttömän hyvin ja merkkas kans upeasti. Tämän jälkeen pihalla Ansa biletti patukkansa kanssa ja en tiiä, haikea olo siinä tuli.

Sisälle mentäessä kun päästiin istumaan niin Ansa tasaisin väliajoin kävi loikkaamassa puoliksi syliin ja sitten lähti taas kerjäämään rapsutuksia. Pitihän se sit syliin nostaa paijattavaksi ja olin jo kauan aikaa saanut pidettyä kasvoni kuivana ja sitten sitä taas mentiin. Paljon tuli siis itkettyä, mutta ihme kyllä se itku ei edes ollut surua olo ei siis ollut ollenkaan surullinen, lähinnä itku sisälsi paljon ikävää! Ei sitä edes tajunnu aijemmin kuinka tyhjää elämä on ollut ilman tuota, tai onhan tuos Aatos mutta ei se kuitenkaan sama asia ole. Oli muutenkin hienoa nähä et neiti voi hyvin ja on onnellinen, ja kaippa sitä saa olla ylpeäkin kun on saanut peruskoulutettua sen niin, että töihin pääsi. :) Oli myös hienoa kuulla kuinka tyytyväinen uusi ohjaaja on ollut tuohon koiraan ja kyllä sen huomas et uusi suhde on kunnossa koska enemmän Ansa Janin perään oli kuin mun ja niinhän sen piti ollakkin. :) Ei se kyllä ollut periaatteessa muuttunut yhtään ja kuitenkin niin hirveästi. Aikuismaisempi siitä oli ulkonäöllisesti tullut vaikka kuinka paljon, näytti kyllä niin emältään. :) Ainiinjoo Ansa on tehnyt jo ensimmäiset oikeat huumelöydötkin, joten eiköhän se nyt virallisesti ole huumekoira? Peruskurssia toki jäljellä vielä vajaa pari viikkoa mutta kuitenkin. :)

Spanielista kai voisi sanoa sen verta että kolmen viikon erossa olon jälkeen oli todella kiva nähä sitä ja hieman sekoamista oli ilmassa kun saavuin kotia ja spanieli oli niin pirun onnellinen. :) Perässä piti tietenkin kulkea etten vain taas jätä sitä kotiakotia. Hölmö. Olin ehtinyt muuttaakin tässä välissä kun Aatos oli kotona ja eilen sitten saavuttiin tänne uuteen kotiimme ja aluksi Aatos oli ihan ihmeissään että mitä me täällä tehdään, mutta taas sitä huomasi kuinka mukautumiskykyinen toi on. Hetken kiertelyä ja tuo laitto jo nukkumaan. Yölläkään ei ollut mitään ongelmia nukkumisen suhteen, hieman piti murista ovella kun Vauhti jotain äänteli (?) mutta ei sen kummempaa. Edellisenä lauantaina eli 8.5. lähdettiin siskon mukaan Lohjalle missä oli cavalierien pääerikoisnäyttely ja sen yhteyteen oli sitten järjestetty joukkotarkastusmahdollisuus ja mehän sitten hyödynnettiin se Aatoksen kanssa ottaen kaikki tarjolla olevat eli polvet-silmät-sydän. Polvia ei periaatteessa olisi tarttenut ollenkaan uudestaan tutkia kun ne on jo kerran tutkittu, mutta kun niin halvat olivat niin ajattelin nekin ottaa. Polvet olivat edelleen priimaa eli 0/0, silmissä oli tosiaan vain kolesterolikiteitä mutta niitä ei lääkäri sitten kuitenkaan siihen lappuun merkinnyt muuten silmät täysin kunnossa, Aatoksella ei edes ole ylimääräisiä silmäripsiä. Sydämessä kuului edelleen se sivuääni, mutta kyselin sitten tältä eläinlääkäriltä kun sydänspesialisti oli, että kuinka paha se on ja tulokseksi tuli 2/6. Eli erittäin lievä vielä ja vasta kolmosen tai nelosen asteen sivuäänet alkavat vaatimaan lääkkeet joten ehkä meillä on toivoa elää ainakin muutama vuosi vielä täysin normaalisti. :) Muuten koira käyttäytyi tutkimusten ajan oikein mallikkaasti, mutta silmiä tutkittaessa piti viskoa päätä siihen malliin että eläinlääkärilläkin meinasi mennä hermot. :D No kyllähän se sitten suostui pitämään pään paikoillaan kun hieman komensi.. Seuraavan kerran silmät tutkitaankin 3 vuoden kuluttua ja sydänseurantaan mennään vuoden kuluttua. :)