Viime viikolla oli Ansan kanssa tasokokeet, ihan jees meni, vaikka koira olikin aika lahna. Keskiarvo meidän arvosanoista oli nelonen. Arvosteltavat osa-alueet olivat siis liikkeiden tekninen osaaminen, työskentelyn innokkuus, kontakti ja yhteistyö. En enää muista mitä saatiin mistäkin mutta kaksi oli 4- ja kaksi 4+. :) Tosin luokkalaiset arvosteli, joten saatiin varmasti säälipisteitäkin. Yritän kuviakin Oonasta laittaa tänne heti kun jaksan/kerkiän ja saan oman netin!

Sitten vähän ikävempiin uutisiin.. Aatos alkoi lauantaina ripuloimaan ja oksensi koko päivän, ripulointia jatkui sunnuntainakin ja maanantaina Aatos oli jo ihan nuutunut ja kun lukiolta tulin tunnilta niin toinen ei tyyliin päässyt seisomaan kun Aa makasi vain apaattisena pedillä. Sitten kun nostin Aan seisomaan niin tämän takapää petti. Pihalla kävely oli äärimmäisen vaikeaa ja rappusia toi ei päässyt kiipeämään ollenkaan. Sitten vain soittamaan itku kurkussa Tapion Pentille, että mistä tää johtuu. Aluksi ell ehdotti, että jos se johtuisi nestevajauksesta mutta saatiin kuitenkin aika. Sitten paikanpäällä ell tutki ja totesi minkä olin itsekin tajunnu, ettei toi pettäminen nestevajauksesta johtunut. Ell sitten pisti nahan alle kipulääkkeen, pahoinvoinnin estävän ja antibiootin ruiskulla ja saatiin mukaan tuota antibioottia. Onneksi lääkkeet rupesivat nopiaa vaikuttamaan ja Aatos oli jo  ma iltana melkein normaali itsensä. Mutta heti kun tuo vahvistuu niin syöksytään kuvauttamaan! Eli parin viikon sisään jos saadaan vain aika. Mutta voi luoja kun toi pelästytti, nyt Aatos on saanut sitten canikuria ja riisi-jauheliha-attapect -mössöä, jotta ollaan saatu mahatoimimaan.