Kuvat kertovat kaiken mitä meinasin kirjoittaa. Aatos on ilmiselvästi saanut jonkun mielenhäiriön tai lyönyt päänsä todella kovaa johonkin sillä se on suopunut Ässän tuloon jo nyt, alle viikossa! ;o Vertailukohdaksi voisi sanoa, että Ansaa Aatsi ei päästänyt lähelleen ensimmäiseen kahteen viikkoon ilman ärisemisiä ja nyt uuden pennun tultua taloon niin jo toisena päivänä nämä nukkuvat kylki kyljessä ja pentu saa vielä pitää päätäänkin spanielin selän päällä. Ehkei toi Aatos olekkaan enään niin yrmy kuin aikaisemmin? :D

Mutta asia mikä järkytti minua enemmän kuin toi nukkuminen oli se että Aatos innostu leikkimään Ässän kanssa hetki sitten. Jos joku olisi ollut näkemässä niin ilmeeni olisi varmasti ollut ":OOO". Aatoshan ei siis tunnetusti oikeasti leiki minkään koiran kanssa. Mutta en toki valita tästä uudesta sosiaalisuudesta, ihan mukavaa tämä on kun ei tarvitse olla kuuntelemassa koko ajan ärisemistä. Nyt vain pitää olla tarkkana, että pentu leimautuisi minuun eikä Aatokseen..

Tämä nyt oli tällainen lyhyt postaus, mutta eipä mulla mitään suurempaa asiaa ollut. Nytkin tuo kaksikko nukkuu vierekkäin tuolla pöydän alla. Aatokselle olen nyt pari päivää antanut rimadyliä kun silloin keskiviikkona se lonkka vaivas ja tänään myös niin pieni kipulääkekuuri on siis paikoillaan, jospa toi kipuilu menisi levolla ohitte niin olisi mukavaa.