Nyt on sitten se ensimmäinen ja meidän osalta ainut yhteinen vuosi mennyt ohitte, tänään siis tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä kun lähdettiin Heidin kanssa hakemaan Vantaalta Ansaa ja Gammaa. ♥ Paljon on tähän vuoteen mahtunut sekä koiralle että ohjaajalle, sekä positiivisia että tietenkin niitä negatiivisiakin asioita.. Ansa on tässä vuoden aikana kasvanut yleensä varsin fiksusti käyttäytyväksi neidiksi ja varsin nätiksikin ;) Toki oma mielipiteeni on todellakin puolueellinen, mutta on Ansa saanut monelta muultakin kehuja ulkonäöstään joten ehkä se oikeasti onkin ihan nätti, vaikkapa mitä se ulkonäkö merkkaa virkakoiran työssä? Lähinnä siitä on iloa omistajansa silmille. :)

Tää Ansan tuleva lähtö saa mussa aikaan todella ristiriitaisia tunteita ja itseasiassa koko koira on ristiriitaa täynnä! Aika iso osa haluaa, että Ansa pääsee töihin ja täten saa tehdä elämänsä sitä hommaa mikä on sille se ykkösjuttu eli etsiä esineitä tai huumeiksihan ne pian muuttuu, mutta siis niiin.. Se on tuolle koiralle paras tulevaisuus minkä voin sille tarjota, eli töihin pääsy jota varten ollaan tehty lukemattomia tunteja töitä välillä ohjaaja ollut ihan itku kurkussa että prkl tästä mikään virkakoira ikinä tule kun hommat tökki niin valtavasti valeraskauden aikana. Mutta sitten taas toinen puolisko, joka kokoajan alkaa olla kasvamassa kuiskii alitajunnassa, että miten mä pärjään ilman tuota koiraa? Se on osaltaan ollut välillä varsinainen henkireikä mulle ja tiedän jo nyt että Ansan lähtö tulee kirpaisemaan todella kovasti enemmän kuin osasin aavistakkaan vuos takaperin kun päätin ottaa tuon viattoman penskan vaivoikseni vuodeksi. Lisäksi on hirveä stressi ja pientä paniikin poikasta havaittavissa kun ajattelen Ansan tulevaa ohjaajaa, miten se voi olla muka tarpeeksi hyvä? Miten se muka osaa tuon koiran kanssa toimia? Miten se voi korvata mun paikkani Ansan elämässä? Monesti on tullut mietittyä kuinka hullu oon ollut kun olen tähän ryhtynyt, ei sitä voi olla kiintymättä vaikka kuinka yrittäisi ja vaikka kuinka asennoituisi et kohta pitää sanoa heihei. Tää vuosi on opettanut todellakin valtavasti ja avannut silmiä, enää ei olla samanlainen naiivi ja sinisilmäinen tyttö kuin vuosi sitten ja enää ei riitä että koira osaa jotain vähän sinne päin vaan kaikki tehdään erilaisten päämäärien vuoksi. Enää ei riitä se mikä riitti ennen. Toisaalta jos pystyisin peruuttamaan Ansan tulon niin hyödyttäiskö se sinänsä ollenkaan? Ansan myötä on tullut opittua yhtä ja toista sekä tutustuttua moneen ihmiseen, joihin en luultavasti olisi ikinä tutustunut ellei Ansa olisi vaikuttanut. Turhaa spekulointia ja jossittelua taas havaittavissa, mutta minkä sille voi kun ihmisen luonto on mikä on.

Tästä kokemuksesta aion kuitenkin ottaa kaiken irti tulevaisuutta varten ja toivon, että pääsen seuraamaan Ansan vaiheita tulevaisuudessa eli saisin pidettyä yhteyttä Ansan tulevan ohjaajan kanssa. Olisi mukava tietää miten hommat lähtee käyntiin, ainakin pyydän että uusi ohjaaja laittaisi viestiä miten menee ainakin tässä alkuvaiheessa. Ehkäpä sitten niitä kuulumisia voi täältäkin viestien seasta lukea.

Hmm, pitää nyt käyttää nämä viimeiset 18 päivää siihen, että talletan kaikki muistot sydämmeeni lukkojen taakse ja nautin näistä jäljellä olevista päivistä. Vielä on se toinen tokokoe käymättä ja siellä on tavoitteena pitää hauskaa ja toivottavasti saada se ykköstulos sellaisilla pisteillä, mitkä kertovat Ansan todellisen osaamisen tason, saa nähdä kuinka käy. :) En mä muuta voi sanoa jos ei joku tajunnut että on toi rakas, paljon rakkaampi kuin mitä ikinä uskoin siitä tulevan. ♥♥♥

©Ninni