Ässä täyttää tänään 3 kuukautta mutta eipä tuota olla mitenkään erityisemmin juhlistettu. :D No eipä 3 kuukautta vielä kummoinen ikä olekkaan. Kuva on parin viikon takaa kotoa Jalasjärveltä kun oli aivan pakko ottaa kuva kun Ässälle mahtui meidän perheen silkkinaperon Donnan panta kaulaan. Ei kyllä välttämättä enää mahtuisi sillä Ä on kuitenkin kasvanut aikalailla sen jälkeen kun tuon kuvan olen ottanut.

Itse vietän tällä hetkellä kuudetta kennelvuoroani Kannuksessa ja täällä oli parempi mitta ja puntari joten nyt voin antaa "viralliset" mitat Ässästä. 3 kuisella naperolla on korkeutta 33cm ja painoa himpun vajaa 10 kiloa, iso tyttö alkaa siis jo olla kun enää ei haluaisi pitempiä matkoja sylissä kantaa. Ässä on ottanut vastaan hyvin sen, että Aatos jäi kotia kun ajattelin elämän olevan asteen helpompaa yhden koiran kanssa kun pitää koulu-kämppä väliä matkustaa useamman kerran päivässä. Täällä hoitolassa Ässä rauhoittuu häkkiin vietäessä nopeaa nukkumaan vaikka koko paikka raikuu hoitokoirien pitäessä omaa konserttiaan, kuten tälläkin hetkellä tapahtuu. Viikonloppu varmaankin oikeastaan asutaan hoitolassa sillä koiria on paikalla 20 ja siihen vielä päälle muut hoidokit eli kissat, marsut, kanit, kilpparit ja lampaat. Eli työtä ainakin riittää. Maanantaina loppupalaverin jälkeen oikeastaan heti hypätään junaan kohti etelää ja käydään nappaamassa matkalla Aatos mukaan ja illalla majoitutaan jo Helsingissä ja tiistaina alkaa työssäoppiminen.

Ollaan tällä viikolla myös hyödynnetty koulun verstasta pintojen harjoitteluun. En muista kuinka paljon mainitsin vai mainitsinko ollenkaan kun kotona ollessa kävimme Ässän kanssa Kojalla katsastamassa erilaisia pintoja ja tuolla Ässää hieman pelotti pinnat. Joillekkin pinnoille nostettaessa toimintakyky laski huomattavissa ja neiti ei aluksi suostunut syömään ruokaa, tästä jo rupesin sitten itse miettimään tuleeko tuosta ikinä työkoiraa jos pinnat noin paljon pelottavat. Uusilla pinnoilla Kojalla palautui aika nopeaa mutta ei niillä kuitenkaan täysin reipastunut vaikka useita minuutteja siinä syöttelin ja ruuan avulla sain ässän liikkumaan. Verstaalle lähdettäessä tein toimintasuunnitelman pintojen varalle ja se oli seuraavanlainen: Ennen pinnalle nostoa levittelen siihen makupaloja ja annan pennun itsenäisesti käydä syömässä mikäli uskaltaa, itse olen neutraali. Ensimmäisenä nostin Ässän tasaiselle aika suurehkolle pöydälle joka oli liukasta vaneria, tämän kanssa oletin että tulee ongelmia mutta ei! Neiti yllätti täydellisesti ja alkoi ensimmäisestä sekunnista liikkumaan itsevarmasti kyseisellä pinnalla. Seuraava nostettava pinta aika hyvin pitävää puuta ja kyseessä oli työpenkki ja tässä arkailua esiintyi enemmän. Tässä jouduin hieman kannustamaan Ässää jotta neiti uskalsi liikkua mutta ruoka oli niin suuri motivaattori että voitti pelkonsa ilman suurempia kommervenkkejä. Roskasäiliön päälle mentäessä rohkeus alenikin näistä kolmesta pinnasta alhaisimmaksi, siinä Ässä ei meinannut aluksi syödä mutta oltuani itse neutraalina ja tarjotessani vain ruokaa neiti päätti uskaltaa ja liikkui hieman ja rohkaustui seisomaan ryhdikkäämmin. Lattian varassa oleville pinnoille kiipeilytin neitiä eikä mitään ongelmaa, kiipesi mm. yhteen hyllyyn ruuan perässä mutta alas ei uskaltauduttu. Metallipuolen pinnat menivät paremmin eikä siellä esiintynyt mitään isompia arkailuja. Kävimme sitten vielä seuraavana päivänä toistamassa pinnat eikä niiden kanssa ollut ongelmia oikeastaan yhtään. Kyseessä taisi siis olla lähinnä treeninpuute kun ei oltu kotona päästy treenaamaan tarpeeksi monipuolisesti pintoja. Nyt kuitenkin näyttää hyvältä ja uskon että pintojen kanssa ei tule mitään suurempaa ongelmaa. :)

Loppuun vielä: HYVÄÄ JUHANNUSTA! :)