Aatos pääsi eilen Mantereen Miian hierottavaksi ja pääsemään jumeistaan eroon. Nyt koira on jo ihan erilainen, paljon virkeämpi ja aktiivisempi. :) No ymmärtäähän tuon, ei itsekään tee mieli liikkua ja riehua jos on paikat kipeänä. Nyt vain täytyy säilyttää tuo koira kunnossa, pari kertaa viikkoon kevyemmät hieronnat ja kerran kahteen viikkoon sitten perusteellisempi hieronta. Kyllä sillä pitäis tuon pysyä kohtalaisessa kunnossa. :) Muutaman kuukauden päästä taas sitten Miialle hierottavaksi. Varsinkin jos tulee kun päästään Aatos kuvauttamaan niin terveet paperit ja pystytään sitten jatkamaan agilityä niin huollosta pitää muistaa itse pitää hyvin huolta.

Hieronnan jälkeen kunhan päästiin Jalasjärvelle asti niin seuraavaksi pitikin sännätä jo kohti JKH:n kenttää pitämään perustottista. Ansa pääsi taas mukaan ja kamerakin siinä tarttu matkaan. Opetus oli taas enemmän ja vähemmän tasokasta, mutta toivottavasti kurssilaiset jotain siitä kostuvat. :D

Nyt illalla on vielä koirien puunaus ja huomenna aamulla lähdetäänkin matkaan jo joskus seitsemän pintaan. Ansa jää kotia hoitoon ja matkaan lähtee koirista vain Aatos ja siskolta Ronja. Lisäksi matkanvarrelta käydään nappaamas kyytiin yks silkki poika. :) Meille voi peukutella ja pääsenpä pyörähtämään kehässä yhden kettuterroristinkin kanssa. ;)